Lähikuukausina dubstep-päitä eniten villinnyt biisi ja siihen liittyvä dubplate-tyylinen salamyhkäisyys on ollut niin veikeä ilmiö, että päätin jakaa siitä Spinninkin blogiin!
Ensin vähän yleissivistäviä taustoja. Dubplate-kulttuuri on saanut alkunsa niinkin kaukaa kuin 50-luvun Jamaikalta, jossa kilpailevat soundsystemit (eli DJ:t + kaiuttimenrakentajaraunot + MC:t) ottivat yhteen ns. soundclasheissa kilpaillen soundien isoudella, biisien hyvyydellä ja yleisellä meiningillä. Panokset olivat näissä rastamiesten mittelöissä niin isot, että joskus häviäjän skobet jopa yksinkertaisesti potkittiin paskaksi. Luonnollisesti setteihin yritettiin tunkea kaikenlaista spesiaalia, jolla voitto varmistettaisiin, ja näitä erikoisuuksia kutsuttiin ”dubplateiksi” tai ”specialeiksi”. Helpoimmillaan ne olivat Jenkeistä tuotuja levyharvinaisuuksia, joita muilla kulman kolleilla ei ollut, mutta specialeja olivat myös mm. ennestään tutut biisit, joiden päälle oli tehty kyseistä soundsystemia ylistävät lyriikat. Kovimmat äijät saivat paikallisilta bändeiltä kokonaan uusia rytmejä, joita soitella vinyyleiltä soundclasheissa. Erikoisuuksien vuotamista toisille soundsystemeille haluttiin välttää kaikin keinoin, joten vinyylilabel joko raaputettin tunnistuskelvottomaksi, päälle lätkäistiin valkoisia tarroja tai biiseille keksittiin omia nimiä, jotka kirjoitettiin labeliin. Noista päivistä lähtien biisien salailu ja niiden nimittäminen dubplateiksi on lähtenyt elämään omaa elämäänsä korostuen varsinkin genreissä, joilla on jotain henkistä yhteyttä reggaeen.
Useiden kavereiden kanssa juteltuani ihmiset tuntuvat jakautuvan aikalailla kahtia tällaisen ”dubplate-meiningin” suhteen. Toiset ovat sitä mieltä, että on aivan hanurista, että DJ:t soittavat biisejä, joiden nimiä he eivät kerro ja joita ei todennäköisesti tulla ikinä edes julkaisemaan. Minusta ne ovat DJ-settien suola, ne ovat jotain jotka tuovat persoonallisuutta ja parhaat fiilikset keikoilla.
Jaa mitenkö ylläoleva päteminen liittyy alkuperäiseen aiheeseen? Viime elo-/syykuusta lähtien tiettyjen levylassejen seteissä alkoi pyöriä mystinen, aivan järkyttävän kova biisi, jonka detailit ovat pysyneet paremmin salassa kuin Yhdysvaltain diplomaattisähkeet. Joulukuuhun mennessä biisistä ei tiedetty nimeä, ei artistia eikä julkaisevaa levy-yhtiötä, ja sitä levylaukussa hallussaan pitävät DJ:t pystyi laskemaan kahden käden sormilla (Loefah, Ramadanman, Benji B, Ben UFO, Oneman, Boddika…). Tammikuun puolella julki ”lipsahti” nimi: Sicko Cell ja helmikuussa levy-yhtiö: Swamp81. Artistista käydään edelleen veikkauskilpailuita jokaisella bassomusiikkifoorumilla.
Itse biisi ei ole sitä perinteistä 140bpm dubsteppiä, vaan mieletön yhdistelmä retroilua ja diippiä bassoa. Kasinollakasi, simppeli synalinja ja päähän jumittavat puhesämplet. I’m the information. Cocaine Powder. Tämä versio ripattu Benji B:n showsta, TJEU:
PS. Veikkaukseni on Loefah.