Toimihenkilöhaku vuodelle 2012

Hyvät Spinniläiset / med Spinnare,

syyskokouksessa on valittu hallitus vuodeksi 2012 Spinnille (http://bit.ly/uqKq54) ja ensi vuoden kokoonpanosta puuttuvatkin enää toimihenkilöt.

Spinnillä toimarit pääsevät vaikuttamaan Spinnin asioihin ja päättämään mihin Spinnin laajaksi kertynyttä laitteistoarsenaalia sekä tietotaitoa käytetään. Pitäisikö kemuissa olla housua, junkkaa, steppiä vaiko kiksua – hae nyt ja saa äänesi kuuluviin!

Toimarit ovat käytännössä samanarvoisia hallituksen jäsenten kanssa. Hallituksen ja toimareiden ero on ainoastaan muodollinen. Varmista siis paikkasi TTY:n parhaan kerhon päätöspöydissä!

Lähetä lyhyt vapaamuotoinen hakemus sähköpostilla osoitteeseen miro piste nieminen at tut piste fi 11.12 mennessä!

Kerro viestissä mitä pestiä haet ja miksi. Useampaan pestiin hakeminen on myös sallittua, ellei jopa toivottavaa. Jos allaolevien toimihenkilökuvausten joukosta ei löydy juuri Sinunlaistasi toimea tai olet sitä mieltä, että Spinni tarvitsee ehdottomasti Sinusta täysin uudenlaisen toimihenkilön – kerro se meille niin laitetaan homma tapahtumaan! Kuluvan vuoden toimihenkilöpestejä pääsee ihmettelemään osoitteessa http://www.spinni.org/hallitus-ja-toimihenkilot/

Toimariehdokkaita voidaan haastatella ja haastattelut järjestetään joulukuun aikana.

Tervetuloa mukaan toimintaan!

Vuodelle 2012 haussa olevat toimihenkilöpestit

—-

Äänitekniikka

Spinni tarvitsee aktiivista ja asiaan mielenkiintoa osoittavaa äänitekniikasta kiinnostunutta henkilöä kovemmin kuin koskaan. Tulevien valmistumisten myötä kerholta on karkaamassa valtava määrä perimätietona kerhossa jo 15 vuotta siirtynyttä tietotaitoa PA-laitteiden säädöstä, ja tämä tulisi saada siirrettyä kokonaisuudessaan uudelle Spinssisukupolvelle.

Spinni tarjoaa Sinulle hyvän äänentoistolaitteiston millä leikkiä, paljon korvia jotka haluavat kuulla syvää bassoa sekä koulutuksen laitteiden kasaamiseen ja säätämiseen. Sinulta odotetaan halua ja kykyä oppia uutta. Aikaisempi kokemus PA-laitteista ei ole millään muotoa pakollista, mutta sitä katsotaan hakijan eduksi.

Pähkinänkuoressa Äänitekniikka-toimari:

  • Ylläpitää äänentoistolaitteistoa ja sen dokumentaatiota.
  • Huolehtii äänentoiston säätämisestä Spinnin tapahtumissa

Grafiikka

Spinni etsii tositarkoituksella kauan kadoksissa ollutta graafikkoaan. Tarjoamme Sinulle lähes loputtomasti energiajuomaa/olutta vaihdossa tyylikkäisiin, Spinnin näköisiin tapahtumajulisteisiin ja tietokonegrafiikoihin. Oletko se Sinä? Jos osaat olla käyttämättä Comic Sansia, olet jo pitkällä tähän pestiin hakiessa.

Logistiikka

Omistatko auton, haluaisit ajella sillä kaiket päivät mutta opintotuen bensabudjetti loppuu joka kuun puolessavälin? Ala Spinssin logistiikkatoimariksi, kuskaa meidän rojuja ympäri Pirkanmaata ja me maksetaan sulle löpöt niiden reissujen osalta! WHAT’S NOT TO LIKE??

International Affairs

Onko kaveripiirissäsi kymmeniä kavereita viideltä eri mantereelta? Omaatko hyvät yhteydet vaihtareiden opiskelijajärjestöihin? Tykkäätkö muuten vaan hengailla ulkkareiden kanssa? Jos vastasit näihin kyllä, Sinussa on ehdottomasti ainesta Spinnin ulkomaisten suhteiden toimihenkilöksi! Hae ja käännytä kaikki kansat teknon pariin!

Kerhotäti

Pidätkö leipomisesta? Haluaisitko leipoa loppumattomalla syötöllä Spinnin herkkusuille? Kerhotätinä pääset huolehtimaan kerhon viihtyvyydestä yhteistyössä rengin ja isännän kanssa, sekä pitämään jöötiä, että kerholla myös siivotaan juhlimisen jäljet. Jos omistat oman kaulimen tai Justiina-maisen syyllistävän tuijotuksen, saatat olla hakemamme henkilö!

Kerhotädin tehtäviin kuuluu

  • Pitää huolen, että kerholla on siivousvälineitä ja niitä myös käytetään.
  • Hoitaa tarvittaessa tarjoilut tapahtumissa.
  • Taloustarvikkeiden osto kerholle.

Renki

Renki toimii samassa kolminaisuudessa kerhotädin ja isännän kanssa, sekä yleisesti pyrkii paikkailemaan muita toimihenkilöitä, kun tilanne tätä vaatii. Rengin tehtäviin kuuluu muunmuassa:

  • Huolehtii isännän kanssa kerhohuoneesta, sen viihtyvyydestä ja jääkaapin (neste)sisällöstä
  • Toimii tarvittaessa vuokrausvastaavan apurina

Valovastaava

Spinnin valovastaava saa käyttöönsä jo merkittävän kokoisen ja jatkuvasti laajentuvan arsenaalin diskovalotekniikkaa. Tarjoamme Sinulle mahdollisuuden päästä toteuttamaan övereimpiä visuaalisia oivalluksiasi varmasti mielenkiintoisissa tapahtumissa ympäri Tamperetta.

Pääset Spinnin tapahtumissa suunnittelemaan valojen sijoituksen sekä toteuttamaan niiden ohjelmoinnit väreistä ja liikeradoista alkaen. Aikaisempi kokemus asiasta ei ole välttämätön, vaan laitteiden asennus, huolto ja käyttö tullaan opettamaan tehtävään valittavalle.

IT

IT-toimari huolehtii lentokoneiden kerholta poissapitämisen lisäksi kerhon tietokoneesta sekä www-sivuista. Tästä hyvä sulka kenen tahansa tietoteknisellä alalla toimivan CV:n! Hakijan eduksi lasketaan kaikenlainen osaaminen WWW-teknologioista sekä erityisesti WordPressistä.

Valokuvaus

Spinnin valokuvaaja huolehtii, että sekavimmatkin hetket bileistä tallentuvat filmille tai muistikortille.

Tapahtuma-avustaja

toimii tapahtumavastaavan kanssa taisteluparina koordinoiden Spinnin bileet ensimmäisen suunnittelupalaverin kaaoksesta tapahtumapäivän kellontarkkaan toteutukseen. Haastava mutta antoisa pesti, jossa pääset Spinnin tapahtumien järjestämisprosessien keskipisteeseen.

Matkanjärjestäjä

huolehtii Spinnin perinteeksi muodostuneen ulkomaan excursion järjestämisestä, sekä mahdollisuuksien mukaan järjestää myös pienempiä, Suomen rajojen sisäpuolella tapahtuvia reissuja. Hakijan eduksi katsotaan hyvä kisakunto, erinomainen organisointikyky sekä savolainen mielenlaatu.

Ja vielä loppuun muistutuksena: yllä listattujen toimihenkilökuvauksien lisäksi pestejä voidaan räätälöidä hakijoiden taitojen ja kiinnostustenkohteiden mukaan. Kerro meille siis missä olet hyvä ja missä haluaisit kehittyä, niin me kerromme sinulle mihin Spinni tarvitsee Sinua