Spinni15 warmup: Teknokellari

Hyvät ystävät: Tekno oli läsnä kanssamme eilen.

Pastori saarnaamassa. Sipi ennen settiään: "kunhan Markus lopettaa housen soiton, voisin laittaa hieman teknoa". Tällöin lautasella jotain CLR:ltä

Nyt on kyllä bileistä tulossa kovat, jos warmupin perusteella asiaa ratkotaan. Oli meinaas sellaset kinkerit että olisi voinut luulla olevansa ulkomailla eikä minkään oppilaitoksen kellarissa.

Punasella mennään, kuinkas muutenkaan.

Kerhon el presidente Timppa totesi, että lämpötila oli kello 01:00 aikaan n. 35 astetta. Siltä se tuntuikin. Tämä saattaa heittää asteella suuntaan tai toiseen, mutta Timpan omien sanojen mukaisesti hän on niin likinäköinen, että tuntoaisti on erityisen tarkka, joten tämä lienee luotettava arvio. Vahvistimia kippasi lämpötilan johdosta kaksi kappaletta.

Ilmeeni, kun soitan teknoa by Mack Wilde
Meno kävi sen verran rajuksi että kamerakin sekoilee

Tarkoituksena oli saada aikaan yksi hulluimmista kerhoilloista TTY:llä, ja varmasti tähän myös päästiin. En tiedä mitä irstauksia menneet sukupolvet ovat koulun seinien sisällä harrastaneet, mutta uskallan väittää, että tällä päästään kyllä vähintään haastamaan mitä tahansa niistä.

Tim&Tomin toinen osapuoli kuoppis kävi iskemässä myös "pari hyvää." Ja DJ:t soitti häkistä, tottakai.

 

Kiitämme naapureitamme melun sietämisestä ja kaikkia uusia ystäviämme, jotka ottivat teknon ilolla vastaan ! Nyt on rima asetettu torstaikerhoiluille, saa nähdä mitä tarvitsee tehdä vuonna 2012 jotta tämä ylitetään. Ja tottakai asianmukaiset lämmittelyrituaalit lauantaille on nyt myös hoidettu, ja vielä tyylillä.

 

Ihmisiä, jotka olivat valmiita teknon tuloon.

See you @ Spinni 15 !