Ministry of Sauna: Space

Joka vanhaa muistaa…

Nyt on kuitenkin hyvä hetki muistella Spinnin saunabilesarjaa, ja sen viimeisintä, avaruusteemaista, episodia. Ministry of Sauna -konsepti otti nimittäin hieman reilu vuosi sitten toistaiseksi viimeisen muotonsa siirtymällä maan ilmakehän ulkopuolelle.
Kuvagalleria, kameran kanssa heilunut hovivalokuvaajamme Punajussi.

Tänä vuonna Ministry of Saunaa ei ole järjestetty, sillä valitettavasti tietyt harmaanaamat ylioppilaskunnassa eivät tahdo nähdä tämän hienon saunaperinteen jatkuvan. Syitä löytyy joka lähtöön, mutta loppusumma on, että toistaiseksi Ministry of Sauna -bileitä ei ainakaan teekkarisaunalla tulla järjestämään.

No, toivon mukaan jossain vaiheessa asiasta päättävät tulevat järkiinsä – tai ehkä pikemminkin löytävät hetkeksi tien pois sieltä.