gr & Mack Wilde – YYA-sessions vol 1.

thumbnail

Kah ja näin aloitamme uuden kollaboraatio sarjan Spinnin-yhteisössä YYA-sopimuksen mukaisesti. Teemana siiis todellakin ystävyys, yhteistyö ja avunanto eli käytännöllisemmin tehdään miksaus yhdessä. Sarjan ensimmäisessä osassa kerhon puheenjohtaja ja isäntä löivät päänsä yhteen ja reilun tunnin päästä narulle olikin tarttunut varsin ronskisti mixattu annos täyttä paahtoa olevaa full-on / dark psytrancea. Alla hivenen infoa genreen vihkiytymättömille:

Psytrance eli psykedeelinen trance (lausutaan PSYKE) on goa trancen seuraajaksi 1990-luvun loppupuoliskolla kehittynyt elektronisen musiikin muoto. Tunnetuimpia tyylisuuntauksia ovat full on, dark, progressive, suomisaundi, psybreaks ja psybient.
Musiikki on yleensä nopeatempoista (135–180 bpm), ja sen äänimaailma on muuta trancea moniulotteisempi, futuristisempi. Toisinaan käytetään myös fyysisiä instrumentteja, kuten huilua tai kitaraa muistuttavia tai niistä samplattuja ääniä.
Israel on yksi merkittävimmistä psytrancen tuottajamaista. Suomessa on muutamia kansainvälisesti tunnettuja alan edustajia, kuten Texas Faggott ja Squaremeat. Suomalaista psytrancea kutsutaan yleisesti termillä ”suomisound” tai Suomessa ”suomisaundi” ja tietyissä yhteyksissä myös luomusta kuullaan usein puhuttavan. Se on luonteeltaan usein humoristisempaa ja vapaamuotoisempaa kuin ulkomainen psytrance ja samalla myös kauempana perinteisestä trancesta. (lähde: patapedia)

YYA Session vol.1
DJ:t vauhdissa

Lataa: gr & Mack Wilde – YYA-sessions vol 1. (320kbps)

Tracklist:
Ferbi Boys – Tripy Ride
Biorhythm – Esoteric
Eat Static – The First Revelation
???
Azax Syndrom Vs. Abomination – The Exploding Man
Lost & Found, Bliss – Shnozel
Madnetic – Afro Samurai
Space Tribe & Electric Universe – Acid Test
Z-Machine – Floating
Sabre Tooth – Conga Eel
Kode Six – Librium
Triptych – El Peckan
DoHm – It’s Coming
Space Tribe vs C.P.U – Wacko
Kode Six – Tekno Fiend
Ianuaraa – Pandora Jungle
Iron Madness – Optimus Prime
Shanti & Bushman – Gunts (Mad Hatter Remix)

Lo-fi version:

Download gr & Mack Wilde – YYA-sessions vol 1.